hoitohuone vilja

Avautuu kesällä 2025

tantrinen hieronta

Jenni Hack

Ota yhteyttä ja varaa aika:

Sähköposti
Puhelin

Lähdin opiskelemaan seksologiaa, sillä huomasin aiheen olevan yllättävän vaikea vielä yhteiskunnassamme. Niin kouluissa, työelämässä tai vapaa-ajalla huomaa, ettei seksuaalisuudesta osata vielä oikein puhua, vaikka se on luonnollinen osa meidän kaikkien elämää.

Oma matkani seksuaalikasvatuksen opintojen äärelle alkoi päiväkodissa työskennellessäni, kun mietin, miten lasten kanssa puhutaan kakkapissajutuista tai ylipäänsä kaikenlaisista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Huomasin, etteivät lapset useinkaan tiedä asioista niiden oikeilla nimillä, eikä aikuisillakaan ole helppoa puhua keskenään saatikka lapsille seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tarkastelu laajeni pikku hiljaa kaikkiin ikäryhmiin, ja seksologiaa opiskellessani totesin haluavani kasvattaa kaikkia ikäryhmiä.

Seksuaalikasvattajana toivoisin jokaisen voivan elää omannäköistään elämää. Olla oma ihana itsensä juuri sellaisena kuin on ja pystyä puhumaan asioista ilman häpeää. Voisimme unohtaa ahtaat muotit ja toimintamallit olla esimerkiksi nainen tai mies, tyttö tai poika. Tietää asioista niiden oikeilla nimillä, saada vastauksia ja tietoa ajoissa sekä tiedostaa suostumuksen tärkeys läpi elämän.

Haluan tarjota tukea, tietoa ja avoimen mielen vastaanottaa kaikki juuri sellaisena kuin ovat. Minun puoleeni voi kääntyä kaikissa elämän vaiheissa seksuaalisuuden äärellä. En tuomitse, vaan kuuntelen ja autan sekä tarvittaessa ohjaan eteenpäin mm. seksuaalineuvontaan tai terapiaan.

Ilolla ja rakkaudella, Jenni

Seksuaalikasvattaja

Valmistuin seksuaalikasvattajaksi Sexpolta 2021.

Sosionomi

Sosionomitaustainen varhaiskasvatuksen ope/ Laurea amk/ 2015

vyöhyketerapia & kalevalainen jäsenkorjaus

Johanna kaurislaakso

äänimaljarentoutus /
Brain Relief®/
reiki

nina lehtola

Tantrinen hieronta

jenni hack

Laita tähän linkki Euroopan seksuaalikasvatuksen standardardeihin

Laita linkki väestöliiton sivuille

Lue lisää

johanna kaurislaakso

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique. Duis cursus, mi quis viverra ornare, eros dolor interdum nulla, ut commodo diam libero vitae erat.

Hinta: 100e/ 1,5h (sisältää 1-5 hlöä)

Maksimimäärä 20 hlöä

Lue lisää

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

äänimaljarentoutus / Brain Relief®/ reiki

nina lehtola

Hinta: 100e/ 1,5h (sisältää 1-5 hlöä)

Maksimimäärä 20 hlöä

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Tantrinen hieronta

Koulutukset ja luennot koostuvat yhdestä tai useammasta teemasta, kuten turvataidot tai mitä on lasten seksuaalikasvatus.
Kerro toiveistanne ja tehdään teille räätälöity tarjous.

Hinnat

Luennot / koulutukset/ asiantuntijapuheenvuorot

Alkaen 150e/ h

turvataitotuokio